|
| |
| ResComille toimipiste Oulun
keskustaan |
|
|
| Langattoman internetin ja
tietoliikennealan ohjelmistoihin erikoistunut ResComi Oy avaa
syyskuun alussa uuden toimipisteen Saaristonkadulla Oulun
ydinkeskustassa. Yhtiö laajentaa toimintaansa
Teknologiakylästä keskustaan, koska
Teknologiakylässä ei ollut näköpiiriissä
sopivia. lisätiloja ennen ensi kesää. Ensi
kesään mennessä Rescomi Oy rakennuttaa yliopiston
läheisyyteen noin 700 neliömetrin uudet tilat kasvavaa
ohjelmistotuotantoa varten. |
| ResComi Oy
työllistää Raahessa ja Oulussa 34
ohjelmisto-osaajaa. Vuonna 2001 se arvioi
työllistävänsä yli 50 henkilöä.
Toimitusjohtaja Raimo Seikkalan mukaan Oulusta löytyy
sopivasti osaavaa väkeä kasvutavoitteiden
saavuttamiseksi. (TAM) |
|
|
|
|
|
|
|
| |
|
Kaleva 15.08.2000
|
|