Uutiset
teema
 
Etusivu
ResComi lyhyesti
Yhteystiedot
Palvelut
Avoimet työpaikat
Uutiset
Palaute

 
 
 
 

 

 
 
 
ResComi toimittaa langatonta teknologiaa
 
Tietojärjestelmätoimittaja ResComi Oy:n toimitukset kasvavat langattoman teknologian alueella lähikuukausina. Yhtiö on tehnyt järjestelmien kehitystyöstä sopimuksia kolmen kansainvälisesti toimivan yhteistyökumppanin kanssa.
Järjestelmien kehittämiseksi raahelaisyhtiö on palkannut lisää ohjelmisto-osaajia. Hankkimiensa tilauksien mukaan ResComi toimittaa GPRS- ja WLAN-tiedonsiirtoon perustuvia tietojärjestelmiä ja ohjelmistoja. Toimituksissa hyödynnetään palvelimien ja tietokantojen lisäksi Symbian-, Linux- ja Windows-osaamista.
Raahessa ja Oulussa toimivan yhtiön liikevaihto lisääntyi viime vuonna 20 prosentin vauhdilla, ja kasvu oli kannattavaa. Nopeimmin kasvoivat logistiikka- ja GPS-järjestelmien toimitukset. Yhtiön mukaan paikkatietojärjestelmiä käytetään yhä enemmän kulutusmarkkinoiden lisäksi teollisuuden logistiikkaprosesseissa.
ResComi on teollisuuden tietojärjestelmien ja tiedonsiirtojärjestelmien toimittaja. Lisäksi se tarjoaa mobiilipäätelaitteiden ohjelmistojen ja Symbian-sovellusten suunnittelupalveluja. Yhtiön pääasiakkaat ovat kansainvälisiä metalli-, metsä- ja tietoliikenneteollisuuden yrityksiä.
Kaleva 23.05.2007