Alkuvuosi 33%:n kasvuvauhdissa
16.4.2026ResComin alkuvuosi on käynnistynyt reippaassa kasvussa. Yrityksen liikevaihto on kasvanut tammi-maaliskuussa 33%:a edellisvuoden alkuun verrattuna.
Kasvun taustalla on onnistunut yhteistyö tyytyväisten asiakkaiden ja huippuosaavan henkilöstön kesken.
Joulukuussa asiakkaiden suositteluindeksi, NPS-luku oli 94%:a, mikä tarkoittaa, että asiakkaat suosittelivat yhtiötä kollegoilleen ja ystävilleen 94%:n todennäköisyydellä.
Tammi-maaliskuussa nopeinta kasvu oli finanssialan, media-alan ja terveydenhuollon asiakkuuksissa.
Lisäksi liikevaihtoa vauhdittivat alkuvuonna hankitut uudet asiakkaat merilogistiikan, kierrätyksen ja energian toimialoilta.
ResComi on yksi Suomen vahvimmista. Suomen Asiakastieto Oy on analysoinut yrityksen taloudelliset tunnusluvut, taustatiedot ja maksukäyttäytymisen.
Niiden perusteella yhtiölle on myönnetty maaliskuussa Suomen Vahvimmat 2020-2026 Platina - sertifikaatti.
Viime vuoden lopulla yrityksessä työskenteli 32 ohjelmisto-osaajaa.
Tänä vuonna yhtiö on rekrytoinut lisää kolme asiantuntijaa ja se on palkkaamassa toukokuun alussa kaksi huippuosaajaa järjestelmäintegraatioiden, sovelluskehityksen ja tekoälyratkaisujen toimittamiseen.
Haku päättyy 30.4.